Vuoden Ressuksi 2009 on valittu Jukka Kuoppamkäki, joka on tullut suurelle yleisölle tutuksi laulajana ja esiintyvänä taiteilijana. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Ressusta vuonna 1960.
Sininen ja valkoinen vuodelta 1972 on sittemmin muuttunut yhdeksi tunnetuimmista klassikoista löytäen tiensä koulukirjoihin, karaokeen ja epäviralliseksi Maamme-lauluksikin se on nimetty. Laulajan ura alkoi kuitenkin jo koulupoikana. Kuoppamäkeä tituleerattiin myös Suomen ensimmäiseksi hipiksi. Jukka Kuoppamäki on itse esittämiensä laulujen lisäksi säveltänyt yli 1500 kappaletta muiden suomalaisten viihdetaitajien esitettäväksi.
Kuoppamäen laulujen perusjuonteena polveilee syvä kiintymys ihmiseen ja synnyinmaahan, vaikka hän itse onkin viettänyt viime vuosikymmeninä yhä suuremman osan ajastaan ulkomailla