Vuoden Ressu 2007

Vuoden Ressuksi 2007 on valittu Jan Klenberg. Hän on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi puolustusvoimain komentajana 1990-1994.

Amiraali Klenberg monipuolisti suomalaista kuvaa armeijasta olemalla ensimmäinen meriupseeri kyseisessä virassa. Virkakautenaan ja myös sen jälkeen Klenberg on luonut lukuisia keskustelevia kontakteja yhteiskunnan eri alojen välille. Ominaista hänelle on ollut myös kansainvälisyys, jonka perustaa loivat jo kouluajan kokemukset sekä erityisesti toimiminen tutkijana Harvardin yliopistossa vuosina 1966-67. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1949.

Sulje ikkuna